Olen haaveilija, utopisti ja optimisti. Opiskelen fysiikkaa yliopistossa. Näen maailman hyvin fysikaalisesta näkökulmasta, tunnen usein olevani vangittu hyvin suppean todellisuuden havainnoimiseen. Pohdin paljon fysiikan lakeja, avaruutta, maailmankaikkeutta ja sen mittasuhteita, olosuhteita erilaisissa universumin kolkissa ja sen sellaista. Ne saavat minut innostumaan ja tekevät minut onnelliseksi. Näissä pohdinnoissa apuna on mielikuvitukseni, jonka avulla teen pitkiä siirtymiä ajassa ja avaruudessa (mitä ne sitten ovatkaan). Nautin myös oikeasti äärimmäisyyksistä, siksi olen ajautunut harrastamaan mm. sukellusta, vuorikiipeilyä, uusien perspektiivien etsimistä (puunlatva on suosikkini) sekä seikkailua. Sukellus on saanut minut haaveilemaan painottomuuden kokemuksesta muuallakin kuin vedessä. Se olisi tajunnanräjäyttävää! Haluan kertoa kokemuksistani ja yrittää saada ihmiset näkemään tylsän arkitodellisuuden taakse. Siellä kun on vaikka ja mitä, mistä ihmiset eivät osaa edes uneksia!